sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Urheat metsästäjät


Suomalaisten esi-isät olivat metsästäjä-keräilijöitä ja Suomi on tunnettu luonnostaan, joten ei ole yllättävää, että metsästysaiheisia laulujakin on tehty. Jostain syystä vaikuttaa kyllä siltä, että laulujen metsästysreissut menevät useimmiten pahan kerran pieleen. Mieleen nousevat sellaiset kuplettihenkiset laulut kuin Reino Helismaan Sorsanmetsästys, jonka myös esimerkiksi Hector on uusintalevyttänyt (ja luokitellut lastenlauluksi), Pertti Metsärinteen yhtyineen esittämä Hirvenmetsästys ja lastenmusiikkiyhtye Fröbelin palikoiden Leijonan metsästys. Esimerkiksi hirviporukoilla on varmasti omat hieman toisenlaiset perinnelaulunsa, mutta niihin en tässä yhteydessä perehdy.

Mainitsemistani kolmesta laulusta vanhinta perua on kuplettiperinteen suora jatkaja Sorsanmetsästys, jossa viisi miestä lähtee aseineen rannalle kesäisenä yönä aikeenaan sorsien ampuminen. Musiikillisesti kappale on hilpeä renkutus. Tarinassa metsästysaika alkaa keskiyöllä, jolloin kajahtaa myös ensimmäinen laukaus – Heikin jalkaan. Tällöin saadaan kuulla myös laulun kertosäkeistö ja samalla teesi: ”Mutta vaatiihan miehiä taistelukin, saati sorsanmetsästys.” Miehet ovat pelottomia, mutta niin myös sorsat. Metsästyksen seuraava uhri on metsämies Eemeli, jonka nyrkissä laukeaa käsikranaatti (ei ehkä tavanomaisin sorsanmetsästysmetodi). Paukuttelu kuitenkin jatkuu ja sorsapaistin syömisestä uneksitaan, kunnes Kalle uppoaa veteen vartiksi. Metsästys muuttuu jo varsinaiseksi sorsia vastaan kohdistuneeksi sotatoimeksi, mutta sorsia ei saada matalaksi. Sen sijaan kertojan ampuma laaki osuu Julleen, joka puolestaan kostoksi ampuu takaisin. Aamunkoitteessa viisikko kärrätään ambulanssilla sairaalaan paikattavaksi – ”Kalleen ilmaakin punpattiin”. Kaikki jäävät kaikesta huolimatta henkiin sorsanmetsästystaistelusta ja asenne on edelleen kohdillaan, vaikkei saalista tullutkaan. Viinan osuudesta vahingonlaukauksiin ei puhuta, eli joko se on jätetty mainitsematta tai sitten kaverukset vain ovat onnettoman kyvyttömiä aseenkäsittelijöitä. Laulun aihepiiri on varsin makaaberi, kun kaverukset ampuvat toisiaan, mutta laulutapa ja musiikki pyhittävät kappaleen hyväntuuliseksi rillumarei-renkutukseksi. Lastenlauluksi kappaletta ei kyllä ensimmäisenä mieltäisi (oppivat pennut vielä pahoille tavoille).

Hirvenmetsästys on parodia Dannyn esittämänä suomennoksena tunnetusta Aaveratsastajat-kappaleesta. Laulun aluksi kuvaillaan, kuinka talonpoika ajaa traktorillaan pellolla. Pian kerrotaan jo jahdin alkamisesta ja hirviporukan pähkäilystä – ”hirvi vai ei?” kuuluu usein toisteltu kertosäkeistö. Ainakin ensimmäisen metsästäjän bongaama ”saalis” jää ampumatta, kun jahtitoveri huomauttaa kohteen olevan linja-auto. Jahti siis jatkuu. Samaan aikaan farmari ajelee edelleen pellollaan, jonka laitaan metsästäjät saapuvat. Taas pohditaan, onko havaittu hirvi. Metsästäjät päätyvät siihen tulokseen, että ”tulta täysi laidalta, tuol hirvi tallustaa!” Havaittu ”hirvi” on tosin varsin erikoinen – sillä on jalassa kumisaappaat ja selässä reppu. Jahtiporukan ampuessa traktoria säikähtänyt talonpoika juoksee karkuun ja huutaa mennessään olevansa rauhoitettu eläin. ”Turpa kiinni, hirvi!” karjaisee metsästäjä vastaukseksi. Onnekseen farmari pääsee pakoon. Jahtiporukka ihailee isoa saalistaan, mutta yksi heistä kiroaa, että harmillisesti hirven vasa oli liian nopea. Voidaan siis päätellä, että hirvenmetsästäjät ovat joko huononäköisiä, tyhmiä, liian monta jahtiryyppyä ottaneita tai kaikkia kolmea. Miettiä sopii, kritisoidaanko tällä suomalaista alkoholi- vai metsästyskulttuuria, kenties molempia tai niiden yhdistämistä. Kovin tiukkana kulttuurikritiikkinä parodista, sketsimäistä laulua on vaikea pitää.

Leijonan metsästys poikkeaa sikäli edeltävistä metsästyslauluista, ettei Suomessa ole liiemmälti leijonia metsästettäviksi. Kappale rakentuu yksinkertaiselle, mutta tarttuvalle rock-riffille, jota toistetaan läpi laulun. Toisto on oleellinen elementti myös sanoituksessa – jokainen esilaulajan virke toistetaan muiden laulajien toimesta. Jokainen säkeistö alkaa samalla tavoin: ”Leijonaa mä metsästän. Tahdon saada suuren. Enkä pelkää ollenkaan.” Tätä fraasia voisi pysyvyytensä takia kutsua myös kertosäkeistöksi, vaikka tyypillisestä säkeistö–kertosäkeistö-kaavasta eli AB-muodosta se poikkeaa sikäli, että se kuullaan aina ensimmäisenä. Kappaleen rakennekaavaa voisi pohtia pidemmällekin. Joka tapauksessa metsästäjä kohtaa reitillään erilaisia esteitä, joita ei voi ylittää, alittaa tai kiertää – on viiltävää ruohikkoa, upottava suo, kylmä joki ja lopulta vuori, jossa on luola. Luola on pimeä ja kylmä, mutta sieltä löytyy jotain pehmeää ja karvaista. Peloton metsästäjä kiljaisee ”Iik, leijona!” ja juoksee vauhdilla (musiikin tempo nopeutuu) karkuun samaa reittiä, mikä voidaan päätellä äänitehosteista, jotka kuvaavat esimerkiksi sillan ylittämistä ja jotka on kuultu jo aiempien säkeistöjen yhteydessä. Lopulta metsästäjä, joka siis ”ei pelännyt ollenkaan”, pääsee helpotuksekseen kotiin – ”ovi auki, ovi kiinni. Vihdoinkin kotona!”

Kuinka siis kävikään? Mikään mainituista metsäreissuista ei johda toivottuun kaatoon. Hirvenmetsästäjät ampuvat traktoria, sorsanmetsästäjät toisiaan ja leijonanmetsästäjä juoksee kotiin. Luonnonsuojelijoilla ei pitäisi olla valittamista lopputulosten suhteen, kun kaikki metsästäjät epäonnistuvat aikeissaan. Laulut ovat kaikkinensa varsin leppoisia, vaikka traktori ja sorsanmetsästäjät kärsivätkin vahinkoja – tosin sorsanmetsästäjät kuittaavat sattumukset asiaankuuluvina taisteluarpina. Laulujen perusteella voisi päätellä, että suomalaisten metsästystaidot ovat vuosikymmenten ja –satojen aikana heikentyneet, vaikka tuskinpa näistä kannattaa metsästäjien tai muidenkaan loukkaantua. Lapset oppivat (ehkä) varomaan leijonia ja viinan kittaamista metsästyksen aikana voidaan tarkastella kriittisesti kuten myös kokemattomien lähtöä metsästyspuuhiin. Saattaahan jutuissa hieman tosipohjaakin olla. Varoittavasta esimerkistä voi olla hyötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti