Lääketieteelliset musiikkivideot

Kaksi kansainvälistä populaarimusiikkihittiä on vuosien 2012–2013 aikana taipunut Turun yliopiston lääketieteen opiskelijoiden käsissä suomenkielisiksi, lääketiedehenkisiksi musiikkivideoiksi. Alkujaan ilmeisesti sisäpiirihuumoriksi tarkoitetut videopätkät ovat levinneet YouTube-videopalvelussa laajemmankin yleisön nähtäville. Korealaisen PSYn menestyshitti ”Gangnam Stylen” (2012) turkulaisversio, Psy Lehdon ”Pääsin lääkikseen” vuodelta 2012 on saavuttanut yli 71 000 katselukertaa ja lokakuussa 2013 julkaistu ”Mä tahdon leikkaa” on katsottu jo yli 91 000 kertaa. Jälkimmäisen, Backstreet Boysien (suom. ”Takakadun pojat”) vanhasta ”I want it that way” –hitistä (1998) parodioidun, Takakadun kirurgit -nimisen poikaviisikon tekemän videon suosio selittynee sillä, että tapaus mainittiin MTV3:n kotimaan uutisissa 12.10.2013. Musiikintutkijan kannalta on kiehtovaa tarkastella, millaisen kuvan lääkärin ammatista ja lääketieteen opiskelusta videot antavat. Ymmärtääkö maallikko medisiinarihuumoria? Ja jos ymmärtää, niin millä tavoin?

Musiikin tekeminen on uuden teknologian myötä aiempia vuosikymmeniä yksinkertaisempaa, joten vakuuttavia parodioita on verrattain helppo tehdä. Musiikkivideot ovat osa uutta audiovisuaalista estetiikkaa, jolla tarkoitetaan viimeisten kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana syntyneitä ja kehittyneitä mediatekstien muotoja. Pyrin avaamaan lyhyesti, miten Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudesta nousseita, sosiaalisessa mediassa jonkin verran huomiota saaneita musiikkivideoita voi tulkita sellainen katsoja/kuulija, jolle lääketieteen maailma on vähemmän arkipäiväinen. Tarkastelumetodina toimii kulttuuriselle musiikintutkimukselle ominaisesti lähikuuntelu, eli audiovisuaalista materiaalia analysoidaan sen omista lähtökohdista käsin.

Soundillisesti molemmat medisiinarivideot ovat hyvin lähellä parodioimiaan hittejä – alkuperäiskappaleet ovat tuttuja ja helposti tunnistettavia, joten parodiaversioiden kontekstualisoiminen niihin tapahtuu kuulijassa nopeasti. ”Pääsin lääkikseen” ja ”Mä tahdon leikkaa” on kumpikin laulettu hyvin ja videomateriaalin tekemiseen on selvästi nähty vaivaa, joten parodiointia voi pitää onnistuneena. Jos musiikki irrotetaan hetkeksi kuvamateriaalista ja kuunnellaan kappaleita keskittymättä sanoihin, ”suomennokset” toimivat erinomaisesti – suomea ymmärtämätön kuulija voisi pitää kappaleita alkuperäisten vakavassa mielessä tehtyinä käännöksinä. Sanojen luomat merkitykset tosin poikkeavat huomattavasti alkuperäisistä, mikä ei monien laulujen käännösversioiden kohdalla ole tavatonta, mutta ehkä lääketieteellistetyt suomennokset poikkeavat sentään liikaa kappaleiden alkuperäisideasta voidakseen olla vakavasti otettavia. Puhukaamme siis parodiasta.

”Pääsin lääkikseen” alkaa laulajan kertoessa, kuinka saamattomana häntä pidettiin, mutta hänpä tekikin töitä ja pääsi lääketieteelliseen. Kertojen motiivit tosin jäävät vähän epäselviksi – lääkäriksi valmistumisesta ei puhuta mitään, mutta ainakin lääketieteellisessä on ”sexyjä medisiinareita”, jotka ovat sekä kauniita että älykkäitä. Kertoja ei kadu valintojaan, vaikka ”proffa päällä tanssis”. Pääasiana vaikuttaa olevan juhliminen ja tanssiminen mitä kummallisimmissa paikoissa – paitsi yliopiston Medisiina-rakennuksessa myös esimerkiksi S-marketissa ja huoltoasemalla, missä bensiinipumpun pistoolia voi tanssiessa käyttää fallossymbolina. Videon päähenkilö esiintyy siis viriilinä miehenä, joka kykenee mihin tahtoo – vaikka pääsemään lääketieteelliseen – ja jaksaa vielä tanssia päälle. Vaikka musiikkivideo onkin helppo ymmärtää parodiaksi ja vielä varsin onnistuneeksi lajissaan, voi kuulija kuitenkin pohtia, pyritäänkö sen avulla vahvistamaan tai kritisoimaan vakiintunutta lääkärikuvaa ja kaikkivoipaisuuden myyttiä.

Vaikka laulun päähenkilön asenteen voi tulkita seksistiseksi ja hedonistiseksi ja lääketieteelliseen hakemisen motiivit täysin vääränlaisiksi, musiikkivideosta on vaikea loukkaantua – vähänkin asiaa ajattelemalla tajuaa, ettei lääketieteen opiskelu nyt tuollaista ole. Videon YouTubeen lisännyt kommentoikin näin: ”Onnittelut niille, jotka onnistuvat näiden ylimielisten lyriikoiden takaa kaivamaan tarkoituksellisen popkulttuurin parodioinnin.” Kappale on siis tarkoitettu paitsi huvittamaan alempaa vuosikurssia myös herättämään pohdintoja länsimaisesta populaarikulttuurista, jonka mukaan naisen ja jopa miehenkin tärkein ominaisuus on seksikkyys ja elämän tarkoitus on jatkuva maaninen suorittamine. Kaikkinensa tarttuva huumoripätkä voi jopa innostaa jonkun pyrkimään lääketieteelliseen tiedekuntaan, ainakin mikäli YouTube-kommentteihin on uskominen (vahvalla varauksella).

Siinä missä ”Pääsin lääkikseen” kertoo nimensä mukaisesti vasta opiskelujen alkuvaiheesta, ”Mä tahdon leikkaa” puolestaan kuvaa jo erikoistumissuunnan valintaa. Länsimainen mediakulttuuri on muun muassa sairaalasarjojen avulla luonut kuvan kirurgiasta lääketieteen haastavimpana ja mediaseksikkäimpänä alana – perinteisesti miehisenä alana pidetyn kirurgian ammatinharjoittajat ovat ihmishenkiä pelastavia supertähtiä. Tätä käsitystä Takakadun kirurgien ”Mä tahdon leikkaa” vaikuttaisi mustavalkoisesti katsottuna tukevan, kun nuoret ja salskeat miespuoliset lääketieteen opiskelijat keimailevat vuosia suosiossa olleen poikabändin tahtiin. Kuitenkin tematiikka on helppo kääntää päälaelleen eli esityksen voi tulkita supertähtikirurginäkemyksen kritiikiksi, sen verran suorasukainen laulun sanoitus on: Laulussa esiintyvät ”kirurgit” kysyvät, miksi pitäisi opiskella sisätauteja tai puhua tunteista, kun halu olisi vain leikata. Tällainen asenne tukee hyvin mekanistista ihmiskäsitystä eli antaa ymmärtää, että ihminen on kone, jonka viat voi joko korjata tai tehtävän epäonnistuessa heittää pois. Tällä vakaumuksella tuskin pötkitään kovin pitkälle nykypäivänä.

Medisiinarien musiikkivideoilmiö ei suinkaan ole rajoittunut pelkästään Turkuun: Norjalaisen yliopiston lääketieteen vuosikurssi 2008 on hiljattain julkaissut YouTubessa Ylvis-yhtyeen jo valmiiksi koomisen ”The Fox”-laulun lääketieteeseen sijoittuvan ”The Docs”-version kokoonpanolla nimeltä MK 08. Siinä missä alkuperäiskappaleessa kysellään, mitä kettu sanoo, medisiinariparodiassa arvuutellaan, mitä tohtorit sanovat. Vastauksena on yleensä vaikeita latinalaisperäisiä sanoja, mutta kun kerran kysytään, mitä hoitaja sanoo, vastaus kuuluu ”kaakao”. Kuten suomalaisissa adaptaatioissa, myös norjalaiskappaleessa on parodioitu äärimmilleen lääkärinammatin seksikkyys – eräässä kohtauksessa videolla nuori mies esiintyy pelkässä lääkärintakissa ja alushousuissa ambulanssin vieressä.

Videot voi tulkita paitsi kulttuurikriitikiksi myös eräänlaisiksi kapinariiteiksi; kapinariitit mielletään kansanperinteen tutkimuksessa ”vähemmän säädyllisiksi tavoiksi”, jotka kuitenkin ovat tiettyinä aikoina (esim. juhlapyhinä) sallittuja ja toimivat yhteisön varaventtiileinä. Raskas työ, jollaisena lääketieteen alaa on ehdottomasti pidettävä, vaatii myös raskaat huvit ja huumorintajun. Kaikki videoilla on liioiteltua ja kärjistettyä parodialle tyypillisesti. Alkuperäisestä matkitun soundin voi tulkita olevan lähes liiankin lähellä alkuperäistä, mikä korostaa parodista aspektia. Kummankaan turkulaisvideon kuvamateriaali ei seuraa orjallisesti esikuvaansa. ”Gangnam Stylen” alkuperäisesityksestä on visuaalisesti jäljellä hieman enemmän kuin ”I want it that waystä”, jonka alkuperäisvideossa ei kovin paljoa tapahdukaan – lähinnä bändin maleksiminen lentokentällä yhdistää videoita visuaalisesti. Sen sijaan ”Gangnam Style” on antanut ”Pääsin lääkikseen” –kappaleelle niin ominaiset, melko humoristiset tanssiliikkeensä, tanssijoiden vaatetuksen ja omituisissa paikoissa (esim. parkkihalli, hissi, juna) kuvatut tanssikohtaukset.

Audiovisuaalinen mediakulttuuri, jonka osana musiikkivideotkin on nähtävä, reflektoi ja välittää nykymaailman arvoja ja mahdollisesti jopa muokkaa niitä. Siksi on tärkeää pohtia, millaisia reaktioita ja tulkintoja sisäpiirivitsistä julkisuuteen levinnyt mediateksti, vaikkapa juuri lääketieteen speksiperinteitä vaalien tuotettu musiikkivideo, voi suuressa yleisössä aiheuttaa. Valtaosa ihmisistä on kyllin älykkäitä ymmärtämään huumoria, mutta ongelman voivat muodostaa ne muutamat, joilta puuttuu tarvittava medialukutaito. Toisaalta hyvällä maulla ja selvästi huumorimielellä laadittu medisiinarihenkinen musiikkivideoparodia voi parhaimmillaan auttaa suurta yleisöä ymmärtämään, ettei lääkärin työ tai siihen opiskelu välttämättä ole niin kurttuotsaista. Videoiden leviäminen voi jopa saada nuoria harkitsemaan lääketieteellisen hakeutumista, koska videot osoittavat hyvää opiskelijayhteisöhenkeä ja kyseisen yhteisön jäsenten kykyä vaihtaa ajoittain myös vapaalle. Jyrkkien auktoriteettien aika alkaa olla ohi – nykypäivän lääkäri on ihan julkisesti ihminen ja huumorintaju inhimillinen ominaisuus. Huumori on elämän suola, sitä että nauraa kaikesta huolimatta. Älkäämme siis (ainakaan kamalasti) pelätkö, millainen on Suomen lääkärikunnan tulevaisuus.