Kaksi kansainvälistä
populaarimusiikkihittiä on vuosien 2012–2013 aikana taipunut Turun yliopiston
lääketieteen opiskelijoiden käsissä suomenkielisiksi, lääketiedehenkisiksi
musiikkivideoiksi. Alkujaan ilmeisesti sisäpiirihuumoriksi tarkoitetut
videopätkät ovat levinneet YouTube-videopalvelussa laajemmankin yleisön
nähtäville. Korealaisen PSYn menestyshitti ”Gangnam Stylen” (2012)
turkulaisversio, Psy Lehdon ”Pääsin lääkikseen” vuodelta 2012 on saavuttanut
yli 71 000 katselukertaa ja lokakuussa 2013 julkaistu ”Mä tahdon leikkaa” on
katsottu jo yli 91 000 kertaa. Jälkimmäisen, Backstreet Boysien (suom.
”Takakadun pojat”) vanhasta ”I want it that way” –hitistä (1998) parodioidun,
Takakadun kirurgit -nimisen poikaviisikon tekemän videon suosio selittynee
sillä, että tapaus mainittiin MTV3:n kotimaan uutisissa 12.10.2013.
Musiikintutkijan kannalta on kiehtovaa tarkastella, millaisen kuvan lääkärin
ammatista ja lääketieteen opiskelusta videot antavat. Ymmärtääkö maallikko
medisiinarihuumoria? Ja jos ymmärtää, niin millä tavoin?
Musiikin tekeminen on uuden
teknologian myötä aiempia vuosikymmeniä yksinkertaisempaa, joten vakuuttavia
parodioita on verrattain helppo tehdä. Musiikkivideot ovat osa uutta
audiovisuaalista estetiikkaa, jolla tarkoitetaan viimeisten kahden tai kolmen
vuosikymmenen aikana syntyneitä ja kehittyneitä mediatekstien muotoja. Pyrin
avaamaan lyhyesti, miten Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan
opiskelijoiden keskuudesta nousseita, sosiaalisessa mediassa jonkin verran
huomiota saaneita musiikkivideoita voi tulkita sellainen katsoja/kuulija, jolle
lääketieteen maailma on vähemmän arkipäiväinen. Tarkastelumetodina toimii
kulttuuriselle musiikintutkimukselle ominaisesti lähikuuntelu, eli
audiovisuaalista materiaalia analysoidaan sen omista lähtökohdista käsin.
Soundillisesti molemmat
medisiinarivideot ovat hyvin lähellä parodioimiaan hittejä –
alkuperäiskappaleet ovat tuttuja ja helposti tunnistettavia, joten
parodiaversioiden kontekstualisoiminen niihin tapahtuu kuulijassa nopeasti.
”Pääsin lääkikseen” ja ”Mä tahdon leikkaa” on kumpikin laulettu hyvin ja
videomateriaalin tekemiseen on selvästi nähty vaivaa, joten parodiointia voi
pitää onnistuneena. Jos musiikki irrotetaan hetkeksi kuvamateriaalista ja kuunnellaan
kappaleita keskittymättä sanoihin, ”suomennokset” toimivat erinomaisesti –
suomea ymmärtämätön kuulija voisi pitää kappaleita alkuperäisten vakavassa
mielessä tehtyinä käännöksinä. Sanojen luomat merkitykset tosin poikkeavat
huomattavasti alkuperäisistä, mikä ei monien laulujen käännösversioiden
kohdalla ole tavatonta, mutta ehkä lääketieteellistetyt suomennokset poikkeavat
sentään liikaa kappaleiden alkuperäisideasta voidakseen olla vakavasti
otettavia. Puhukaamme siis parodiasta.
”Pääsin lääkikseen” alkaa
laulajan kertoessa, kuinka saamattomana häntä pidettiin, mutta hänpä tekikin
töitä ja pääsi lääketieteelliseen. Kertojen motiivit tosin jäävät vähän
epäselviksi – lääkäriksi valmistumisesta ei puhuta mitään, mutta ainakin
lääketieteellisessä on ”sexyjä medisiinareita”, jotka ovat sekä kauniita että
älykkäitä. Kertoja ei kadu valintojaan, vaikka ”proffa päällä tanssis”.
Pääasiana vaikuttaa olevan juhliminen ja tanssiminen mitä kummallisimmissa
paikoissa – paitsi yliopiston Medisiina-rakennuksessa myös esimerkiksi
S-marketissa ja huoltoasemalla, missä bensiinipumpun pistoolia voi tanssiessa
käyttää fallossymbolina. Videon päähenkilö esiintyy siis viriilinä miehenä,
joka kykenee mihin tahtoo – vaikka pääsemään lääketieteelliseen – ja jaksaa
vielä tanssia päälle. Vaikka musiikkivideo onkin helppo ymmärtää parodiaksi ja
vielä varsin onnistuneeksi lajissaan, voi kuulija kuitenkin pohtia, pyritäänkö
sen avulla vahvistamaan tai kritisoimaan vakiintunutta lääkärikuvaa ja
kaikkivoipaisuuden myyttiä.
Vaikka laulun päähenkilön
asenteen voi tulkita seksistiseksi ja hedonistiseksi ja lääketieteelliseen
hakemisen motiivit täysin vääränlaisiksi, musiikkivideosta on vaikea
loukkaantua – vähänkin asiaa ajattelemalla tajuaa, ettei lääketieteen opiskelu
nyt tuollaista ole. Videon YouTubeen lisännyt kommentoikin näin: ”Onnittelut niille, jotka onnistuvat
näiden ylimielisten lyriikoiden takaa kaivamaan tarkoituksellisen popkulttuurin
parodioinnin.” Kappale on siis tarkoitettu paitsi huvittamaan alempaa
vuosikurssia myös herättämään pohdintoja länsimaisesta populaarikulttuurista,
jonka mukaan naisen ja jopa miehenkin tärkein ominaisuus on seksikkyys ja
elämän tarkoitus on jatkuva maaninen suorittamine. Kaikkinensa tarttuva
huumoripätkä voi jopa innostaa jonkun pyrkimään lääketieteelliseen
tiedekuntaan, ainakin mikäli YouTube-kommentteihin on uskominen (vahvalla
varauksella).
Siinä missä ”Pääsin lääkikseen”
kertoo nimensä mukaisesti vasta opiskelujen alkuvaiheesta, ”Mä tahdon leikkaa”
puolestaan kuvaa jo erikoistumissuunnan valintaa. Länsimainen mediakulttuuri on
muun muassa sairaalasarjojen avulla luonut kuvan kirurgiasta lääketieteen
haastavimpana ja mediaseksikkäimpänä alana – perinteisesti miehisenä alana
pidetyn kirurgian ammatinharjoittajat ovat ihmishenkiä pelastavia supertähtiä.
Tätä käsitystä Takakadun kirurgien ”Mä tahdon leikkaa” vaikuttaisi
mustavalkoisesti katsottuna tukevan, kun nuoret ja salskeat miespuoliset
lääketieteen opiskelijat keimailevat vuosia suosiossa olleen poikabändin
tahtiin. Kuitenkin tematiikka on helppo kääntää päälaelleen eli esityksen voi
tulkita supertähtikirurginäkemyksen kritiikiksi, sen verran suorasukainen
laulun sanoitus on: Laulussa esiintyvät ”kirurgit” kysyvät, miksi pitäisi
opiskella sisätauteja tai puhua tunteista, kun halu olisi vain leikata.
Tällainen asenne tukee hyvin mekanistista ihmiskäsitystä eli antaa ymmärtää,
että ihminen on kone, jonka viat voi joko korjata tai tehtävän epäonnistuessa
heittää pois. Tällä vakaumuksella tuskin pötkitään kovin pitkälle nykypäivänä.
Medisiinarien
musiikkivideoilmiö ei suinkaan ole rajoittunut pelkästään Turkuun: Norjalaisen
yliopiston lääketieteen vuosikurssi 2008 on hiljattain julkaissut YouTubessa
Ylvis-yhtyeen jo valmiiksi koomisen ”The Fox”-laulun lääketieteeseen
sijoittuvan ”The Docs”-version kokoonpanolla nimeltä MK 08. Siinä missä
alkuperäiskappaleessa kysellään, mitä kettu sanoo, medisiinariparodiassa
arvuutellaan, mitä tohtorit sanovat. Vastauksena on yleensä vaikeita
latinalaisperäisiä sanoja, mutta kun kerran kysytään, mitä hoitaja sanoo,
vastaus kuuluu ”kaakao”. Kuten suomalaisissa adaptaatioissa, myös
norjalaiskappaleessa on parodioitu äärimmilleen lääkärinammatin seksikkyys –
eräässä kohtauksessa videolla nuori mies esiintyy pelkässä lääkärintakissa ja
alushousuissa ambulanssin vieressä.
Videot voi tulkita paitsi kulttuurikriitikiksi myös
eräänlaisiksi kapinariiteiksi; kapinariitit mielletään kansanperinteen
tutkimuksessa ”vähemmän säädyllisiksi tavoiksi”, jotka kuitenkin ovat tiettyinä
aikoina (esim. juhlapyhinä) sallittuja ja toimivat yhteisön varaventtiileinä.
Raskas työ, jollaisena lääketieteen alaa on ehdottomasti pidettävä, vaatii myös
raskaat huvit ja huumorintajun. Kaikki videoilla on liioiteltua
ja kärjistettyä parodialle tyypillisesti. Alkuperäisestä matkitun
soundin voi tulkita olevan lähes liiankin lähellä alkuperäistä, mikä korostaa
parodista aspektia. Kummankaan turkulaisvideon kuvamateriaali ei seuraa
orjallisesti esikuvaansa. ”Gangnam Stylen” alkuperäisesityksestä on
visuaalisesti jäljellä hieman enemmän kuin ”I want it that waystä”, jonka
alkuperäisvideossa ei kovin paljoa tapahdukaan – lähinnä bändin maleksiminen
lentokentällä yhdistää videoita visuaalisesti. Sen sijaan ”Gangnam Style” on
antanut ”Pääsin lääkikseen” –kappaleelle niin ominaiset, melko humoristiset
tanssiliikkeensä, tanssijoiden vaatetuksen ja omituisissa paikoissa (esim.
parkkihalli, hissi, juna) kuvatut tanssikohtaukset.
Audiovisuaalinen
mediakulttuuri, jonka osana musiikkivideotkin on nähtävä, reflektoi ja välittää
nykymaailman arvoja ja mahdollisesti jopa muokkaa niitä. Siksi on tärkeää
pohtia, millaisia reaktioita ja tulkintoja sisäpiirivitsistä julkisuuteen
levinnyt mediateksti, vaikkapa juuri lääketieteen speksiperinteitä vaalien tuotettu
musiikkivideo, voi suuressa yleisössä aiheuttaa. Valtaosa ihmisistä on kyllin
älykkäitä ymmärtämään huumoria, mutta ongelman voivat muodostaa ne muutamat,
joilta puuttuu tarvittava medialukutaito. Toisaalta hyvällä maulla ja selvästi
huumorimielellä laadittu medisiinarihenkinen musiikkivideoparodia voi
parhaimmillaan auttaa suurta yleisöä ymmärtämään, ettei lääkärin työ tai siihen
opiskelu välttämättä ole niin kurttuotsaista. Videoiden leviäminen voi jopa
saada nuoria harkitsemaan lääketieteellisen hakeutumista, koska videot osoittavat
hyvää opiskelijayhteisöhenkeä ja kyseisen yhteisön jäsenten kykyä vaihtaa
ajoittain myös vapaalle. Jyrkkien auktoriteettien aika alkaa olla ohi –
nykypäivän lääkäri on ihan julkisesti ihminen ja huumorintaju inhimillinen
ominaisuus. Huumori on elämän suola, sitä että nauraa kaikesta huolimatta. Älkäämme
siis (ainakaan kamalasti) pelätkö, millainen on Suomen lääkärikunnan
tulevaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti