Konserttiarvio. Sinfonia Lahti Sibeliustalossa 12.2.2015.
Jaakko Kuusisto, kapellimestari. Lauri Porra, sähköbasso. Wagner – Porra –
Schönberg – Sibelius.
Sinfonia Lahden helmikuisessa konsertissa sankoin joukoin
paikalle kokoontunut yleisö sai nauttia harvinaisen monipuolisesta ohjelmasta. Tunteiden
paloa koettiin heti alkuun Wagnerin mahtipontisen Tristan ja Isolde –oopperan alkupreludin ja lopun lemmenkuolon
parissa. Hitaasti ja pidätellysti pyörteilevät pitkät linjat yhdessä täyden,
mutta hienotunteisen soundin kanssa loivat vastustamattoman imun kohti loppua,
jossa tragedian rakastavaiset saavat toisensa vasta kuolemassa. Wagnerin
säveltämä kuolema on todellinen kliimaksi – miltei kolmituntisen oopperan
patoutuneet himot purkautuvat lopulta orgastiseen yhteyteen, joka juuri ennen
laukeamistaan hengästyttää kuulijankin.
Vapauttavaa tuhoa tarjosi myös Sibeliuksen jälkeläinen Lauri
Porra yksiosaisen, mutta laajan Entropia-konserttonsa
kantaesityksellä. Sähköbasso ei ole totunnaisimpia soolosoittimia
sinfoniakonserteissa, mutta tämän jälkeen on kyllä kysyttävä miksei. Toki on
muistettava, että populaarimusiikin soittimia ja orkesterisoundia yhdisteltiin
jo progressiivisen rockin varhaisvaiheen taiderockissa. Joka tapauksessa
kaaosta tarkoittava entropia välittyi musiikista pelottavan vaikuttavasti
vellovana ja uhkaavana. Tyylillisesti mieleen nousi monenlaisia vaikutteita: wagneriaaninen
mahtipontisuus, Esa Kotilaisen kokeellinen elektronimusiikki, Tuomari Nurmion
maapallon tuhosta kertova On aika soittaa
sinfonia ja Berliozin Fantastisen
sinfonian oopiuminhuuruinen painajaiskohtaus, jossa päähenkilö näkee omat
hautajaisensa, joihin noidat ja pirut saapuvat tanssimaan.
Lopullisen tuomion musiikillinen kuva nousi Entropiassa jyhkeistä soundeista, vahvasta
orkesterimiehityksestä, kirkonkellomaisista putkikelloista ja hetkittäisistä
elektronisesti tallennetuista pätkistä, jotka ovat elokuvamusiikin termein
akusmaattisia; akusmaattisen äänen lähde ei ole nähtävissä, joten se on
aineeton ja tunnistamaton uhka. Taidokkaat bassosoolopätkät huipentuivat
virtuoosisooloon, jonka aikana orkesterikomppikin muuttui hevirockiksi. Ja sitten
kaikki oli ohi – massiivista tuhoa seurasi herkän hauras, sibeliaaninen hymni,
johon teos loppui. Räjähtävien suosionosoitusten jälkeen kuultiin encorena
vielä Finlandia-hymnin
sähköbassomukaelma. Miten siis suhtautua sähköbassoon orkesterisoittimena? En
hämmästyisi, vaikka järkälemäinen Entropia
nousisi tulevaisuudessa samaan kulttiasemaan kuin Bachin Matteus-passio, Mozartin Requim
ja Wagnerin Ring-sarja.
Väliajan jälkeen orkesterin kokoonpano kutistui
15-henkiseksi Schönbergin yksiosaisen 1. kamarisinfonian ajaksi. Atonaalisuuden
käyttäjänä tunnetun säveltäjän teoksesta oli vaikea saada kokonaisvaltaista
otetta ensikuulemalla – sinfonian ilmaisu on paikoin räikeää, neuroottista ja
tulvillaan nytkähdyksiä ja pieniä vipellyksiä. Teoksen voi mieltää jakautuvan 5
taitteeseen, mutta niiden rajat jäävät varsin hämäriksi. Vaikkei sinfonian
hahmottaminen sujunutkaan ongelmitta, se antoi tilaisuuden nauttia erilaisista
affekteista ja vaikutelmista. Selvärajaisten teemojen puute ei pakosta ole
käsittämätön ilmiö moniajoon (multitasking) ajautuneelle nykyihmiselle.
Schönbergin tuotanto vaatisi hahmottuakseen kuitenkin useampia kuuntelukertoja.
Konsertti huipentui Sibeliuksen viimeiseksi
laajamuotoisemmaksi teokseksi jääneeseen sinfoniseen runoon Tapiola. Teoksessa kuultiin helposti
tunnistettavissa oleva, mutta vaikeasti määriteltävä sibeliaaninen soundi,
jonka hiomisessa Sinfonia Lahti on vuosien varrella yltänyt ainutlaatuisiin saavutuksiin.
Tapiolassa eli metsän valtakunnassa
voi kuulla kesyttömän ikimetsän huminaa ja tulkintansa mukaan joko hyttysparven
ininän tai hyytävässä viimassa tuiskuavan lumen. Sävelkieli henkii arkaaista
voimaa ja kristinuskoa vanhempaa myyttisyyttä, suomalaista muinaisuskoa ja
luonnon kunnioitusta. Tapiolasta
välittyy suomalaisten kahtalainen suuntautuminen villiin korpeen – se on sekä
uhka että voimavara.
Kokonaisuutena konsertti oli yksi viime vuosien parhaista.
Kattava ohjelma, suuret tunteet ja loistava tekniikka – mitä muuta tarvitaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti