Talviset tarinat

Talvi ja lumi kuuluvat lähtemättömästi suomalaiseen vuodenkiertoon ilmastonmuutoksesta huolimatta. Populaarimusiikin välittämä asenne vuodenaikoihin on mielenkiintoinen.  ”Kesäbiiseissä” hehkutetaan ja kaivataan lyhyttä valon ja lämmön kautta, jonka pitäisi olla kaikille ah niin auvoisaa loikoiluaikaa. Välivuodenaikoihin eli syksyyn ja kevääseen sijoittuvat laulut puolestaan ovat usein haikeita (erityisesti syyslaulut) ja odottavia (kevätlaulut). Niiden tunnelma on mietteliäämpi kuin yleensä varsin tyhjänpäiväisten kesäbiisien. Talvilauluista tunnetuimpia ja iloisimpia ovat joululaulut – kuuluuhan jouluna toki olla lunta, mikä joulu se muuten olisikaan, kun ei joulupukin rekikään luista lumetta. Joululaulujen maisema on talvinen ihmemaa, eikä pieni pakkasen nipistelykään haittaa, vaan lunta sopii tuiskuttaa. Sen sijaan muissa kuin jouluisissa talvilauluissa tunnelma on yleensä ankea – talvi rinnastetaan yksinäisyyteen ja johonkin menetettyyn. Pienen poikkeuksen tähän tekevät ensilumesta kertovat kappaleet, joissa talven ensimmäinen lumisade yhdistyy johonkin hauraaseen ja kauniiseen, ainutlaatuiseen tapahtumaan.

Dannyn laulamassa vanhassa melankolisessa käännösiskelmässä Vain lunta kaikkialla (1969) kertoja odottaa jotakuta saapuvaksi, mutta toive osoittautuu turhaksi ja onni on harhaa. Kaikkialla on vain lunta ja yön joutuu valvomaan yksin. Sanoitus antaa runsaasti tulkinnanvaraa sen suhteen, onko rakastettu kuollut, pettänyt vai muuten lähtenyt. Joka tapauksessa ”turhaan tielle nyt katson, yksin tänne mä jäin”. Talvi ja lumi symboloivat siis eristyneisyyttä ja melankoliaa, kun laulaja alistuneeseen sävyyn huokailee ”lunta, lunta, lunta vain” pateettisen jousisäestyksen kera. Vieläkin pateettisempaa kuultavaa on Yön 2000-luvun menestyshitiksi noussut, sittemmin Suvi Teräsniskan alkuperäistäkin laahaavammin tulkitsema Rakkaus on lumivalkoinen (2003), jossa murehditaan kuinka vähän aikaa rakkaus säilyy puhtaana kuin helmikuiset hanget. Alun romanttiset illuusiot rikotaan: ”pihamaalla katson miten kaunis voikaan olla maa, vaikkei ole jumalaa.” Mahtipontinen kappale on paitsi soundiltaan järeä myös liioittelevan pitkä.

Freud, Marx, Engels ja Jung –yhtyeen esittämässä Kylmä sää –kantrikappaleessa (1987) kertoja lähtee ennemmin ulos lumisateeseen kuin jää kylmäkiskoisen (ex-)kumppaninsa luo: ”Sillä mieluummin palelen luonnonvoimien tähden kuin yksinäisen yön kanssasi viettäisin. Ja tuntea voin lumisateen tuoksun, muttei mikään sää on kylmä niin kuin sä. Enkä aio palata takaisin enää vuoks sun...” Talvinen ilma rinnastuu siis katkeransävyiseen eroon. Ulkoilman kylmyys on pieni paha verrattuna entisen rakastetun kohteluun. Oudon hilpeä humppa aihepiiriinsä nähden on Pirkka-Pekka Peteliuksen Siperia-laulukin (1984). Siinä kertoja vei kauniin rakkaansa pakkasyöhön, mutta tämä ei kestänyt matkan vaivoja, vaan menehtyi hankeen. Silti musiikki on suorastaan iloista ja kertojallekin tapaus on vain taaksejäänyttä elämää ”sattuuhan näitä” –hengessä.

Talvi näyttäytyy uhkana rakkaudelle myös Leevi and the Leavingsin laulussa Koko talvi kesämökillä (1995), joka tunnetaan myös Uniklubin cover-versiona. Tarinan päähenkilö on jotenkin saattanut itsensä ja puolisonsa siihen tilanteeseen, että pariskunnan on asuttava varsin alkeellisesti varustellussa kesämökissään. ”Miten voimme yli talven kestää? Missä hitossa me hiukset pestään? Pyykit sentään huuhdella voi laiturilta. Vai onko avanto ja järvi jäässä? Ja mihin ripustamme pakkassäässä? Lohduttoman pimeä on talvi-ilta” manaillaan kertosäkeistössä toistuvien ”ou nou”-huomautusten höystämänä. Kappaleen ilmaisu on Leevi and the Leavingille tyypillisesti lempeän ironista, elämän kolhuille ymmärtäväisesti hymyilevää. Kertoja yrittää pysytellä toiveikkaana, mutta puoliso on selvästi masentunut tilanteesta, koska ”nuokkuu pimeässä tuvassa kuin näkemättä ketään”. Pariskunta koittaa pärjätä mökissään, mutta lumen tulo tekee totiseksi ja ruokana on vain puuroa. Ehkä lama on vienyt työt, talon ja omaisuuden kesämökkiä lukuunottamatta. Talvi on konkreettinen, mutta samalla vertauskuvallinen uhka – jollei pari palellu kuoliaaksi ainakin keskinäinen kiintymys kärsii karuissa oloissa.

Rakkaus voi olla myös voimavara, jonka avulla talvesta selvitään. Miljoonasateen hitissä Silmitön talvi (1990) kuvaillaan lumituiskua ja jäistä lihaa järsivää koiraa, mutta kertojan puolesta sopii maan hyytyä ja tulla järjetön sää, kun hän voi rakkaansa kanssa kietoutua ”rakkauden riepuun”, joka estää heitä kylmettymästä. Usein lauluissa ensilumi yhdistetään myös ensirakkauteen. Näin on ainakin Dannyn laulussa Elokuva ensirakkauden (2002), joka pehmeiden, jouluistenkin soundien välityksellä maalailee taianomaisen romanttisen kohtauksen pariskunnasta, joka filmitähtien lailla elää romanttisen illan ”talven lumitarinassa” ja ”leijuu lumihiutaleiden lailla”. Hectorin käännöskappaleessa Vanhan kirkon puisto (1977) taas kertoja muistelee mennyttä rakkauttaan ensilumen laskeutuessa. Kappaleen yleissävy on melko surullinen, koska kertosäkeistössä lauletaan: ”Pilvet niin kuin laivat seonneet syöksee valkokyyneleitä, lähti sinne eri teitä, eikä kevät meitä kahlehtia voi…” Kertoja pohtii elämän outoutta lämmenneen viinilasin äärellä, mutta aikoo joka tapauksessa käyttää sen, minkä on saanut vielä ”jälkeen näinkin monen rakkauden”. Laulun lyriikat ovat monitulkintaiset. Ehdottomasti tarttuvin osa pitkässä kappaleessa on toistuva, mutta yksinkertaisuudessaan upean syvällinen riffi.

Suomenkieliset talvilaulut esittävät usein talven rakkauden vastakohtana. Kappaleet käsittelevät rakastamisen vaikeutta, menetettyä onnea ja yksinäisyyttä toisin kuin romansseista ja iloisesta yhdessäolosta kertovat kesäbiisit tai lapsenmieliset, lämminhenkiset joululaulut. Unisymboliikassa talvi mielletään hiljaisuuden, pysähtyneisyyden ja kuoleman aikana – samaa tematiikkaa hyödyntävät talviset populaarikipaleet. Vuodenaikojen rinnastaminen tunteisiin (kesä ja ilo, talvi ja masennus) on melko stereotyyppistä. Miksei talvi esiinny useammin mahdollisuutena käpertyä lämpimään pesään tai miksei kesäbiiseissä huomioida valoisuuden aiheuttamia univaikeuksia, ihon polttamista ja alkoholin liikakäyttöä? Talvilaulut voivat alitajuisesti lisätä kuulijoiden vastenmielisyyttä kaamosta kohtaan.