Minä olen musiikkitieteilijä – tiedeyliopiston humanistisen
tiedekunnan musiikkitieteen oppiaineesta valmistunut maisteri; en siis musiikin
maisteri, vaan filosofian. Musiikkitieteilijä ei (välttämättä) ole muusikko,
vaan musiikin ja laajemminkin äänellisen kulttuurin tutkija. Tämän päivän
musiikintutkimuksen kenttä on lähes rajaton. Musiikin lisäksi äänellistä
kulttuuria edustavat esimerkiksi äänimaisemat; metropolialue kuulostaa
erilaiselta kuin pystymetsä. Musiikin tulkinta puolestaan rakentuu kuulijan mielessä
vallitsevassa kulttuurissa ja ajassa: Tämän päivän konserttiyleisö kuuntelee
Mozartin sinfonioita aivan erilaisista lähtökohdista kuin säveltäjän aikalaiset.
Soittimet ja soittotekniikat, musiikinkulutuskulttuuri ja ennen kaikkea
kuulijat muuttuvat. Itse musiikin lisäksi voi siis tutkia sen tekijöitä,
välineitä, menneisyyttä, nykyisyyttä ja vastaanottajia.
Kulttuurinen
musiikintutkimus on kattokäsite monille eri suuntauksille ja metodeille, joilla
musiikkia voidaan tarkastella. Yhteistä näille kaikille, osittain
päällekkäisille menetelmille on, että ne lähestyvät musiikkia kulttuurisena käsitteenä eli aikaan,
paikkaan ja yhteiskunnalliseen rakenteeseen sitoutuvana ilmiönä. Kulttuurinen
musiikintutkimus siis kiistää musiikin autonomiaestetiikan, jonka mukaan
musiikki on jotakin ylhäältä annettua ja ajatonta ja säveltäjä arkisesta
todellisuudesta irrallinen suuri nero. Musiikki heijastelee ja kommentoi
kulttuuria ja vastavuoroisesti kulttuuri-ilmapiiri synnyttää musiikin tarpeen.
Ihminen on kulttuurinen olento ja musiikki lähtökohtaisesti inhimillinen ilmiö.
Ääni on fysikaalinen suure (siis jotain mitattavissa olevaa),
psykologisten emootioiden ja fysiologisten reaktioiden laukaisija ja
sosiokulttuurinen merkitysjärjestelmä. Musiikkia voi tutkia muutoinkin kuin
soivana aineksena. Esimerkiksi musiikkisosiologia tarkastelee tuottamista,
kuluttamista, käyttäytymistä ja kaikkia musiikkiin liittyviä sosiokulttuurisia
ilmiöitä paitsi itse soivaa musiikkia; vaikkapa soitinrakentamisen ympäristöeettisiä
näkökohtia voi punnita. Psykoanalyyttisistä lähtökohdista musiikki taas mielletään
kuulijan kannalta enimmäkseen tiedostamattomana psyykkisenä prosessina.
Yksi
merkittävä kulttuurisen musiikintutkimuksen osa-alue keskittyy sukupuolisuuden
näkökulman korostamiseen. Esimerkiksi naisten asema populaarimusiikissa pysyi
pitkään marginaalisena ja tällöinkin pyrki vahvistamaan perinteisiä käsityksiä
naisista perheenäiteinä ja eräänlaisina yhteiskunnan moraalinvartijoina. Tämän
aatteen hajotti oikeastaan vasta punk-rockin läpimurto. Myös klassisen musiikin
parissa sukupuolittuneisuus näkyy selvästi; kanonisoidut säveltäjät ja historian
suuret kapellimestarinimet ovat käytännössä kaikki miehiä. Edes soittimet eivät
ole sukupuolineutraaleja – kitaraa on pidetty miehisenä instrumenttina, huilua
taas naisellisena. Tämäkin tosin on ajallista, sillä menneinä vuosisatoina
puhallinsoittimia pidettiin naisille säädyttöminä instrumentteina. Tänä päivänä
ei ole kovin rajoja murtavaa olla naispuolinen bassopasunisti, vaikka totesipa
muuan alttotorvea soittava mies kerran, etten näytä yhtään siltä, että
pystyisin soittamaan bassopasuunaa siten kuin soitan.
Mitä musiikkitieteilijä sitten tekee työkseen? Se riippuu
sivuainevalinnoista ja omista taipumuksista. Yliopisto ei ole ammatti(korkea)koulu,
vaan laajamittaista teoriatietoa tarjoava instituutio, joka antaa valmiuksia
moneen tehtävään – ainakin teoriassa. Kaikki musiikkitieteilijät eivät ole musiikinopettajia. On
tutkijoita, kriitikoita, taidelaitosten ja -tapahtumien johtajia, hankekoordinaattoreita,
tiedottajia, myös opettajia ja valitettavasti työttömiä. Kuitenkin
musiikkitieteen maisteriopinnot suorittanut on tieteellinen asiantuntija, jota
tulisi sellaisena kunnioittaa. Parhaimmillaan musiikkitieteilijä auttaa suurta
yleisöä ymmärtämään kuulemaansa. Visuaalisessa kulttuurissa äänellinen puoli vain
unohtuu helposti taka-alalle, vaikka korviaan ihminen ei voi sulkea samalla
tavoin kuin silmiään. Arvon mekin
ansaitsemme, vaikka orkesteriharjoituksissa tämä otsikko vääntyykiin
muotoon Harvoin mekin ansaitsemme.
Onhan se vähän niinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti