Musiikkitiedettä?

Minä olen musiikkitieteilijä – tiedeyliopiston humanistisen tiedekunnan musiikkitieteen oppiaineesta valmistunut maisteri; en siis musiikin maisteri, vaan filosofian. Musiikkitieteilijä ei (välttämättä) ole muusikko, vaan musiikin ja laajemminkin äänellisen kulttuurin tutkija. Tämän päivän musiikintutkimuksen kenttä on lähes rajaton. Musiikin lisäksi äänellistä kulttuuria edustavat esimerkiksi äänimaisemat; metropolialue kuulostaa erilaiselta kuin pystymetsä. Musiikin tulkinta puolestaan rakentuu kuulijan mielessä vallitsevassa kulttuurissa ja ajassa: Tämän päivän konserttiyleisö kuuntelee Mozartin sinfonioita aivan erilaisista lähtökohdista kuin säveltäjän aikalaiset. Soittimet ja soittotekniikat, musiikinkulutuskulttuuri ja ennen kaikkea kuulijat muuttuvat. Itse musiikin lisäksi voi siis tutkia sen tekijöitä, välineitä, menneisyyttä, nykyisyyttä ja vastaanottajia.

Kulttuurinen musiikintutkimus on kattokäsite monille eri suuntauksille ja metodeille, joilla musiikkia voidaan tarkastella. Yhteistä näille kaikille, osittain päällekkäisille menetelmille on, että ne lähestyvät musiikkia kulttuurisena käsitteenä eli aikaan, paikkaan ja yhteiskunnalliseen rakenteeseen sitoutuvana ilmiönä. Kulttuurinen musiikintutkimus siis kiistää musiikin autonomiaestetiikan, jonka mukaan musiikki on jotakin ylhäältä annettua ja ajatonta ja säveltäjä arkisesta todellisuudesta irrallinen suuri nero. Musiikki heijastelee ja kommentoi kulttuuria ja vastavuoroisesti kulttuuri-ilmapiiri synnyttää musiikin tarpeen. Ihminen on kulttuurinen olento ja musiikki lähtökohtaisesti inhimillinen ilmiö.

Ääni on fysikaalinen suure (siis jotain mitattavissa olevaa), psykologisten emootioiden ja fysiologisten reaktioiden laukaisija ja sosiokulttuurinen merkitysjärjestelmä. Musiikkia voi tutkia muutoinkin kuin soivana aineksena. Esimerkiksi musiikkisosiologia tarkastelee tuottamista, kuluttamista, käyttäytymistä ja kaikkia musiikkiin liittyviä sosiokulttuurisia ilmiöitä paitsi itse soivaa musiikkia; vaikkapa soitinrakentamisen ympäristöeettisiä näkökohtia voi punnita. Psykoanalyyttisistä lähtökohdista musiikki taas mielletään kuulijan kannalta enimmäkseen tiedostamattomana psyykkisenä prosessina.

Yksi merkittävä kulttuurisen musiikintutkimuksen osa-alue keskittyy sukupuolisuuden näkökulman korostamiseen. Esimerkiksi naisten asema populaarimusiikissa pysyi pitkään marginaalisena ja tällöinkin pyrki vahvistamaan perinteisiä käsityksiä naisista perheenäiteinä ja eräänlaisina yhteiskunnan moraalinvartijoina. Tämän aatteen hajotti oikeastaan vasta punk-rockin läpimurto. Myös klassisen musiikin parissa sukupuolittuneisuus näkyy selvästi; kanonisoidut säveltäjät ja historian suuret kapellimestarinimet ovat käytännössä kaikki miehiä. Edes soittimet eivät ole sukupuolineutraaleja – kitaraa on pidetty miehisenä instrumenttina, huilua taas naisellisena. Tämäkin tosin on ajallista, sillä menneinä vuosisatoina puhallinsoittimia pidettiin naisille säädyttöminä instrumentteina. Tänä päivänä ei ole kovin rajoja murtavaa olla naispuolinen bassopasunisti, vaikka totesipa muuan alttotorvea soittava mies kerran, etten näytä yhtään siltä, että pystyisin soittamaan bassopasuunaa siten kuin soitan.

Mitä musiikkitieteilijä sitten tekee työkseen? Se riippuu sivuainevalinnoista ja omista taipumuksista. Yliopisto ei ole ammatti(korkea)koulu, vaan laajamittaista teoriatietoa tarjoava instituutio, joka antaa valmiuksia moneen tehtävään – ainakin teoriassa. Kaikki musiikkitieteilijät eivät ole musiikinopettajia. On tutkijoita, kriitikoita, taidelaitosten ja -tapahtumien johtajia, hankekoordinaattoreita, tiedottajia, myös opettajia ja valitettavasti työttömiä. Kuitenkin musiikkitieteen maisteriopinnot suorittanut on tieteellinen asiantuntija, jota tulisi sellaisena kunnioittaa. Parhaimmillaan musiikkitieteilijä auttaa suurta yleisöä ymmärtämään kuulemaansa. Visuaalisessa kulttuurissa äänellinen puoli vain unohtuu helposti taka-alalle, vaikka korviaan ihminen ei voi sulkea samalla tavoin kuin silmiään. Arvon mekin ansaitsemme, vaikka orkesteriharjoituksissa tämä otsikko vääntyykiin muotoon Harvoin mekin ansaitsemme. Onhan se vähän niinkin.