Maanantaikappaleita

Maanantai. Uuden viikon alku täynnä mahdollisuuksia – tai sitten ei. Suomalaisessa populaarimusiikkitraditiossa maanantai esiintyy yleensä viikon rankimpana päivänä, johon liitetään sellaisia adjektiiveja kuin tylsä ja masentava. Sen sijaan negatiivissävytteisiä perjantai- ja lauantailauluja saa hakea, kun taas sunnuntaiaiheiset kappaleet liikkuvat tunnelmiensa puolesta laidasta laitaan. Pohditaanpa hieman viikon ensimmäisen päivän  tematiikkaa musiikin välityksellä.

Maanantai aloittaa uuden viikon ja arjen, joten ne, joilla töitä on, joutuvat kokoamaan itsensä arkiseen aherrukseen. Leevi and the Leavingsin hitissä Unelmia ja toimistohommia podetaan vielä viikonlopun juhlinnan jälkiseuraamuksia: ”Maanantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää. Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina suu täynnä kuivaa heinää…” Elämä on siis pantu risaiseksi, mutta ”silti toimiston tyttöjen salaisissa unissa kaikkien kanssa vehtaan”. Kertojan työmoraalista ei juuri enempää saada selville, mutta hänellä selvästi on ainakin omalla näkemyksellään maine työpaikan naistenmiehenä. Eipä työviikko kuitenkaan kovin kummoisesti tunnu käynnistyvän, kun kertoja pohtii krapulaisena omia toilailujaan.

Samaa aihepiiriä on havaittavissa myös Juice Leskisen perusmeiningiltään reippaassa kappaleessa Hui hai, jossa mietitään viikonloppuista seminaaria – ”hui hai, ja nyt on jo maanantai…” päivitellään laulussa. Maanantaita kuvaillaan kappaleen edetessä muun muassa tylsäksi, mahdottomaksi ja masentavaksi. Omat viikonloppuna tehdyt mokat on myös kohdattava: ”Kun on soppa kerran keitetty, se syötävä on kans…” Sen siitä saa, kun seminaari on vietetty merkeissä ”meistä puolet totta kai teki pesän alakerran baariin”.

”Hui hai, onko maanantai? Mannerheimintiellä on automiesten aivot jäässä” alkaa Hectorin vuoden 1974 Hectorock I –albumin ensimmäinen, sisällöltään varsin surrealistinen raita Coctail-sukupolven Satyricon. Kappaleen tunnelma on vieraannuttava ja turhautunut: ”Hei, hei, mikä tähän vei?” kyselee kertoja. ”Valot pois, niin parempi ois, ja parempi jos puhelin ei koskaan sois. Niin se on, hei niin se on, mä tiedän kyllä miksi olen onneton.” Toisessa säkeistössä todellisuuden vaikeus korostuu: ”Jaa jaa, lehti putoaa. Postiluukku sylkeepi maailmantuskaa, aa-aa. Hui hai, uusi maanantai.” Uusi viikko tuo siis vain huonoja uutisia kertojalle, joka ei saa otetta edes omasta elämästään: ”Missä oon ja minne mä meen? Tää kaikki kerran päättyy tyhjään aameneen…” Maanantain vallitsevia tunteita laulussa ovat siis sekavuus, tylsämielisyys ja välinpitämättömyys, kun oman olemassaolon tarkoitus kyseenalaistetaan. Ehkä kertoja ei ajattele ansaitsevansa uutta viikkoa.

Jos työhön paluu viikonlopun jäljiltä onkin vaikeaa, helppoa ei ole niilläkään, joilla ei ole töitä: Kolmannen naisen Maanantai-laulussa kertojaa tuntuu päivässä eniten masentavan se, että ”ainoo kaverikin töitä sai”. Hänellä ei siis ole järkevää tekemistä (”kuinka kuluu mulla maanantai?”) eikä enää edes seuraa, joten oman olemisen tyhjänpäiväisyys korostuu, kun sitä vertaa muiden ihmisten tekemisiin. Hectorin klassikkokappaleessa Ei mittään (työttömän arkiviisu) maanantai on täynnä tyhjää kuten kaikki muutkin viikonpäivät ja kuukaudet. Työttömän maanantaita leimaavat syyllisyys ja häpeä omasta työttömyydestä, tunne turhanpanttina olemisesta, itseinho ja ehkä myös kateus.

Maanantaisin ei siis onnistu mikään. Dannyn vanhassa laulussa Ei ole kaikki miltä näyttää mainitaan ohimennen: ”Hän viime maanantaina osui vastaan ja luulin, että nyt se onnistuu. Vaan hänpä leikki, leikki ainoastaan ja varman saaliin saikin joku muu.” Liekö sattumaa, että epäonnistuminen osuu juuri maanantaille eikä esimerkiksi lauantaille, jonka suomalaiset mieltävät iloiseksi vapaapäiväksi? Tuskin. Maanantaista on kulttuurissamme tehty symboli huonolle päivälle, kun käsitteenä maanantaikappalekin tarkoittaa sekundaa. Populaarimusiikin sanoituksissa vain vahvistetaan tätä mielikuvaa. Joskus lauluissa maanantai tosin on vain alkusoittoa kehnolle viikolle: Klamydian Viikko pieleen –kappaleessa ”maanantaina näky ylinopeus tutkasta”, mutta toisaalta samalla viikolla kertoja myös on alamaissa, kaatuu portaissa ja herää putkasta. Hectorin Perjantai on mielessäin –laulussa koko viikko on vain perjantain odottelua.

Laulujen perusteella erityisesti maanantaisin ihminen joutuu kohtaamaan menneet virheensä ja surkean nykytilansa. Siinä missä esimerkiksi uudesta vuodesta ja kesästä iloitaan, uusi viikko on lähinnä masennuksen aihe. Näin on ainakin aikuisille suunnatuissa lauluissa, joita tässä olen tarkastellut – lastenlaulussahan sanotaan, että ”maanantaina mamma meni mansikoita ostamaan. Se päivä oli iloinen”. Aikuisia maanantai tuntuu riipivän, oli töitä tai ei. Töihin on pakko raahautua, mutta työttömyyskin masentaa. Pohtia sopii, onko asialla juurensa suomalaisten jokaviikonloppuisessa kännäyskulttuurissa – kun vapaapäivät on vietetty humalassa ja krapulassa, uusi viikko ei välttämättä paljoa houkuttele. Tiistaista sen sijaan on hyvin vähän lauluja. Onko maanantain ankeus siis jo helpottanut seuraavaan päivään mennessä, vai onko tiistai yksinkertaisesti liian mitäänsanomaton päivä laulun aiheeksi? Mainittakoon tosin, että ainakin Lapinlahden lintujen kappaleessa Komea loppu tarina alkaa sanoin ”minun tiistaina piti lähtee juhlimaan, mutta rahat oli loppuneet kokonaan”.