Myötä- ja vastakulttuuriset joululaulumme

Joulu on suomalaisille vuoden suurin juhla, mikä näkyy jo kaupallisissa tilastoissa ja vuosi vuodelta aiemmin alkavasta joulumarkkinoinnista. Juhlatunnelmaa haetaan vuosi toisensa jälkeen esimerkiksi postikortein ja joululauluin, mutta perinnäistavat ja niiden merkitys muuttuvat jatkuvasti yhteiskunnan mukana. Joululaulujakin on monenlaisia, joten perinteiset rauhaa ja vilpitöntä hyvää tahtoa säteilevät, koulujuhlissa esitetyt kappaleet ovat saaneet jo vuosikymmeniä sitten rinnalleen yhteiskuntakriittiset, parodiset ja jopa raadolliset jouluaikaa kuvaavat laulut. Suomessakin lukuisat populaarimusiikin artistit ovat laatineet tällaisia kappaleita (esim. Juice Leskinen).

Perinteisistä joululauluista vanhimmatkaan eivät pääsääntöisesti ole juuri vuosisataa vanhempia, mutta palautuvat siis vielä agraarivaltaisen Suomen aikaan. Joululaulurepertuaariin sisältyy niin joulunajan virsiä, keskiaikaisia koululauluja, uskonnollis-kansallisten joulurunojen musiikillisia sovituksia ja iloisia, erityisesti lapsille suunnattuja joulun odotusta kuvaavia lauluja, piirileikkejä sekä 1960-1970-luvuilla omaksuttuja amerikkalaisia ja englantilaisia joululauluja ja joitain tuoreempia populaarikappaleita.

Reijo Pajamon mukaan suomalaisten joululaulujen keskeisiä aiheita ovat joulumaiseman ja kirkkomatkojen kuvaukset, tontut ja pukki, jouluaskareet ja -ruuat, lahjat sekä joulumielen, -ilon ja -sanoman esiinnostaminen. Nykyaikaisen suomalaisjoulun rekvisiittaan kuuluvatkin olennaisesti jouluateria ja puuro, kuusi, lahjat, joulupukki, joulukortit- ja koristeet, sauna, joulukirkko ja haudoille vietävät kynttilät (Talve 1990, 253-254, Virtanen 1988, 135). Joululauluissa näillä tekijöillä representoidaan suomalaista joulua ja siten myös kansallista kulttuuria ja identiteettiä. Tämä identiteetti luo yhtenäisyyttä ja tarjoaa jotain, mihin yksilö voi samaistua, jolloin kulttuuri paitsi esittää myös tuottaa ideaa kansallisesta identiteetistä.

Perinteiset joululaulut säilyttävät ja välittävät jouluajan arvoja ja kytkeytyvät siten vahvasti yhteiskunnalliseen traditioon. ”Juhlaperinteen kannattava voima on tapa” toteaa Toivo Vuorela mainiten joulukauden olleen ”kautta aikojen perinteen säilyttäjä”, mutta samalla myös kansainvälisiä vaikutteita kerännyt magneetti. Avainsana perinteessä onkin toisto. Samalla joululaulut välittävät kuvaa ”vanhan hyvän ajan aidosta maalaisjoulusta” eräänlaisena rituaalisena kertomusperinteenä ”vaikka harvapa siitä enää on päässyt osalliseksi” kuten Urpo Vento toteaa. Perinteinen suomalainen joulu onkin pitkälti romantisoitu ihanne ja mielikuva (Karjalainen 1994, 11, 226; 1989, 261-262). Vaihtoehtoisten joululaulujen tarkoituksena taas tuntuu olevan kyseenalaistaa perinteisten joulukappaleiden kuvaama todellisuus ja ehkä muistuttaa koko kulttuurin muutoksesta, joka tapahtui näkyvimmin 1960-1990-luvuilla (Karjalainen 1994, 180); yleiskulttuurin murroksen katsotaan tapahtuneen lopullisesti 1960-1970-luvuilla uuden viestintäteknologian myötä (Virtanen 1988, 292).

 Käytän termejä vaihtoehtoinen (populaari) joulumusiikki ja kriittiset joululaulut sekä näiden yhdistelmiä kuvaamaan kappaleita, jotka kuulija tunnistaa joulunaikaan liittyviksi, mutta perinteisellä käsityksellä sopimattomiksi. Näille lauluille on ominaista, että ne usein loukkaavat yksiä ja huvittavat toisia. Huumori onkin usein kritiikin välineenä. Kritiikin kohteena on harvoin itse joulu – pikemminkin arvostellaan joulun hyvän tahdon sanoman ja tosielämän raadollisuuden välistä ristiriitaa.

 Yleisempien populaarimusiikin määritelmien perusteella esimerkiksi Juicen vaihtoehtojoululauluja voisi pitää sekä vastakulttuurina että nykyajan kansanperinteenä (Aho & Kärjä, 9); käytännössä monet kriittiset joulukappaleet vastustavat perinteisten joululaulujen konventioita, mutta toisaalta monet niistä (esim. Juicen Sika ja Jouluvirsi, M.A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö sekä Jopen Pakollinen joulu) ovat saavuttaneet vakiintuneen aseman monien radioasemien jouluajan soittolistoilla. Myös omana lukioaikanani Sika kuului oppilaitoksen puurojuhlan perinteisiin – sain jopa itse toimia epävireisen lapsikuoron sijaisena hoilottaen ”joulun tähti on ehdoton”. Ohjelmistoon vakiintumisen yhtenä syynä uskallan yli 30 vuotta Sian julkaisun jälkeen pitää jo Sirpa Karjalaisen esittämää seikkaa, että lapsena opitut joululaulut muistuttavat aikuisia lapsuudesta yhdistäen nykyjoulun vanhoihin tunnelmiin. Monille tämän päivän aikuisille Sika varmasti näyttäytyy jo perinteisenä joululauluna. Maailma muuttuu, niin myös perinteet.