Joulutunnelmia Hectorin tapaan

Levyarvio. Hectorin joululevy (2018).

Juuri ilmestynyt Hectorin joululevy kantaa mielikuvituksettomuudessaan melko sarkastista nimeä Hectorin joululevy. Vaan ei nimi albumia pahenna – kahdeksaan kappaleeseen mahtuu runsaasti uusia tulkintoja ja ajatuksia. Avausraita, Hectorin uutta omaa käsialaa edustava Kotiin aattoillaksi ammentaa samasta aihepiiristä kuin Chris Rean esittämänä tunnettu Driving Home for Christmas; pirteässä laulussa hyväntuulinen kertoja ajaa pohjoisesta kotiin jouluksi. Menevässä, myönteisessä kappaleessa olisi ainesta tämän joulun listahitiksi.

Toinen kappale Jouluinen tarina on perinnesävelmän suomennos. Siinä tunnelma on harras ja joulu valkoinen, on aika hiljentyä. Sanoituksessa viitataan jouluevankeliumiin ilman havaittavaa kritiikkiä, mikä tuntuu uskontokriittiseltä vaikuttavan Hectorin tuotannossa erikoiselta. Rauhaa ja hyvää tahtoa peräänkuulutetaan myös kuudennessa kappaleessa Joulurauhaa ja sitä seuraavassa laulussa Armo, rauha, rakkaus. Näissä kappaleissa muistutetaan, että rauha on ihmisistä itsestään kiinni. Vuoden päättyminen tekee tietä tulevalle. Muutoin laulut eivät kertakuulemalta juuri jää mieleen.

Yhteiskuntakriittiseltä artistilta sopii odottaa kantaaottavuutta myös joululevyllä ja sitä saadaankin albumin neljännessä ja viidennessä kappaleessa: Jouluyö, juhlayö (Uutiskatsaus) esittää kyllä tutun hartaan joululaulun konventionaaliseen tapaan (laulajana Mortti Koskelin), mutta samaan aikaan taustalla Hectorin esittämä uutistenlukija latelee vanhanaikaisen radiovastaanottimen kohinan ja vinkunan takaa ajankohtaisaiheita, joissa muun muassa Donald Trump kukkoilee, kahdeksanvuotisessa sodassa on kuollut puoli miljoonaa ihmistä ja Helsingissä vanhus on maannut asunnossaan viikon kuolleena. Niin ikään perinteiseen sävelmään sanoitetussa laulussa Tää ei oo se joulu yksinäinen lapsi makaa viluissaan seimessä raunion varjossa, ohjuksia sataa ja valkoinen joulu on tuhkaa haudoilla, ei lunta. Näiden kahden kappaleen pureva kritiikki on tuttua Hectoria. Niissä muistutetaan, että joulunakin maailma on täynnä kärsimystä, sotaa ja yksinäisyyttä. Tää ei oo se joulu ei todellakaan ole se joulu, josta samalla sävelellä lauletaan John Lennonin vuonna 1972 sanoittamassa Happy Xmas (War is over) – sota ei ole ohi vieläkään.

Mukavampia tunnelmia kuullaan vielä kolmannessa ja kahdeksannessa eli viimeisessä kappaleessa. Joululaulu Finnmarkenissa on uusintalevytys Hectorin omalla Ruusuportti-albumilla (1980) ilmestyneestä, Hectorin ja Tommy Tabermanin kääntämästä Dan Anderssonin tekstistä. Uusi versio kuulostaa alkuperäistä reippaammalta, vaikka kesto on 3 sekunnin tarkkuudella sama. Iloista tunnelmaa kappaleeseen tuo irlantilaissoundi, joka vahvistaa sanoituksen henkeä; kyseessähän on oikeastaan juomalaulu, jossa nostetaan tuopit elämälle kaikkine puolineen. Albumin päätös Me käymme joulun viettohon on instrumentaaliversio, jossa Hector itse soittaa soolona rautalankakitaraa oman uransa taustaa kunnioittaen. Mielenkiintoiseksi kappaleen tekee se, ettei Hector ole pitkän uransa aikana levyttänyt montaakaan instrumentaalikappaletta: Hectorock-albumilla (1974) kuullaan 1962/Oodi varjoille, jota ovat myöhemmin 1980–1990-luvuilla seuranneet single-julkaisut Bom-bau-bau, Jouluemankenkuli ja Hassu kävely – harvinaista herkkua siis, joskin tulkintana melko perinteinen.

Hectorin joululevy on Hectorin itsensä kuuloinen ja tätä päivää. Aloitus ja lopetus ovat lempeitä, purevampi aines sijoittuu niiden väliin. Albumi antaa jotain uutta jo niin puhkikulutettuun joululaulugenreen. Joulu mainitaan Hectorin tuotannossa aina silloin tällöin, kuten vanhassa tekstissäni Joulutematiikka Hectorin lauluissa tuon esiin. Siksikin oli jo korkea aika Hectorin julkaista oma joululevynsä.