sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Juice Päijät-Hämeessä


Juice Leskisen mittavaan tuotantoon mahtuu lukuisia paikkakunta-aiheisia lauluja. Ekomusikologia eli ympäristönsä tiedostava musiikintutkimus tuntee tämän ilmiön nimellä topofilia.  Päijät-Hämeen kunnista muutamat mainitaan Juicen tuotannossa toistuvasti, kun taas osa jää kokonaan paitsioon. Päijäthämäläisiksi kunniksi määrittelen tässä tapauksessa ne 12 kuntaa, jotka olivat olemassa itsenäisinä vielä vuosituhannen alussa: Nastola, Asikkala, Hollola, Artjärvi, Padasjoki, Kärkölä, Hartola, Heinola, Hämeenkoski, Sysmä, Orimattila ja Lahti. Näistä neljä mainitaan melko yksiselitteisesti Juicen musiikissa ja yksi tulkinnanvaraisesti. Laulussa Hauho nimittäin sanotaan ”ei ole tekstinä Koski tai Lahti sen”, jolloin on hieman epävarmaa, tarkoitetaanko Koskella mahdollisesti samannimistä Turun läänin kuntaa (Koski TL) vai vuodesta 1995 lähtien nimellä Hämeenkoski tunnettua Koski HL:ää. Koska koko laulu sijoittuu Hämeeseen (Hauho on kantahämäläinen pitäjä), voisi otaksua laulun Kosken viittaavan tässä juuri Hämeenkoskeen.

Heinola on Juicen tuotannossa saanut oman nimikkokappaleensa, joka on nykyäänkin järjestettävän musiikkitapahtuman nimi (vrt. Kuopio tanssii ja soi). Kyseessä on tietenkin Juicen varhaisvaiheen hitteihin lukeutuva reipas renkutus Heinolassa jyrää – ”ei missään jyrää paremmin ja pois ei mieli tee”. Vähemmän tunnetussa myöhemmässä laulussa Tule vastaan puolestaan mainitaan ”nainen heinolalainen, varma tuntemuksistaan”.

Ehkä hieman yllättävästikin pieni Orimattilan kaupunki on saanut nimensä lauluun Kalevi ja Reiska, Orimattila. Kappaleen melodia on Juicen moneen kertaan käyttämä – sama teema kuullaan erilaisin soundein ja sanoituksin muun muassa kappaleissa Napoleonin mopo, Einarin polkupyörä, Tarzanin kalsarit, Filosofi ja Vaimoni on Frankenstein. Kalevi ja Reiska, Orimattila kertoo nimensä mukaisesti Kalevista ja Reiskasta, jotka tulevat Orimattilasta. Miehet juovat itsensä humalaan ja tekevät pahojaan pitkin kolmea maakuntaa: ”Askolassa maitolava kumottiin” (Uusimaa), ”Lahdessa he kolkkasivat rauhalliseen uneen yhden tansanialaisen alivalottuneen” eli tyrmäsivät jonkun tummaihoisen ja rikkoivat näyteikkunan (Päijät-Häme) ja ”käväisivät pilkkomassa Riihimäellä diskon, jonka oven päällä oli pätkä ratakiskon” (Kanta-Häme). Päijäthämäläisistä kunnista laulussa mainitaan siis Orimattila, Lahti ja vielä Asikkalakin – ”siellä soittaa Slam ja tämä vääksyläinen Ghanges” mainostaa Reiska Kaleville; Vääksy kuuluu Asikkalaan.

Maakunnan keskuskaupunki Lahti esiintyy päijäthämäläisistä kunnista eniten Juicen lauluissa. Yksi Juicen albumi kantaa jopa nimeä Lahtikaupungin rullaluistelijat ja sen viimeisenä raitana kuullaan kappale nimeltä Lahti. Albumi sinällään ei tunnu kertovan Lahdesta – sen lauluista Erggae reggae sijoittuu Jamaikalle, Mitä minä Egyptissä teen? liikkuu Egyptin lisäksi esimerkiksi Monacossa, Roomassa, Oulussa ja Hyvinkäällä (Lahtea ei mainita), ja laulun Tampere by night ympäristöä tuskin tarvitsee selittää. Kappaleena Lahti ei synkässä abstraktiudessaan kerro juuri muusta kuin kulttuuriympäristöstään eli ehkä laajemmin länsimaisesta kulttuurista. Sanaa lahti ei mainita laulussa. Nimen voikin ajatella tarkoittavan paitsi Suomen Chicagoa myös teurastusta eli lahtaamista.

Hilpeämmissä yhteyksissä Lahti mainitaan kappaleissa Leppävirran kansainvälinen kaatopaikka ja Keskiyön erikoinen. Edellämainitussa muusikko Teuvo reissaa bändinsä kanssa ympäri Suomea, mutta kaikenlaista katoaa matkalla löytyäkseen Leppävirralta Savosta. Bändi katoaa Lahdessa seuraavanlaisissa olosuhteissa: ”Lahdessa hän bussin oven auki pukkasi. Punkkarille hihkui: Mee ja pese tukkasi! Aseman kiskalta osteli sauhua, ei pode lääkintöhallituskauhua. Tuli takaisin ja yhtyeensä hukkasi.” Juicen ja Mikko Alatalon yhteistuotannossa Keskiyön erikoinen puolestaan ohjeistetaan satunnaista kuulijaa: ”Jos sä joskus menet Lahteen ja joudut kapakkaan, älä ota liikaa viinaa, hei älä rupee riehumaan. Taikka poliisi sut nappaa ja putkaan taluttaa, ja voitpa vielä saada viikon vankilaa.” Vaikka Lahdessa voi hukata bändin ja joutua putkaan, laulujen meno on kuitenkin hilpeää ja Lahti vaikuttaa lähinnä läpikulkupaikalta.

Juicen laulujen perusteella päijäthämäläisistä ihmisistä ei hahmotu mitenkään stereotyyppisen hämäläistä kuvaa. Orimattilan Kalevi ja Reiska vaikuttavat junteilta, mutta tuskin kaksi äijää vielä koko kaupungin mainetta pilaa. Lahti esiintyy pysähdyspaikkana enemmän kuin määränpäänä, eikä itse lahtelaisista puhuta mitään, vaikka kaupunki mainitaan ohimennen ainakin neljässä laulussa. Heinolassa taas vaikuttaa olevan hyvä rock-meininki, toisaalta sieltä voi löytää rakastetun: Laulun Tule vastaan kohde on ”vittumaisen kaunis nainen, fiksu kerta kaikkiaan” – hän on aiemmin mainittu heinolalaisnainen. Päijät-Häme on Juicen sanoituksissa samassa asemassa kuin muukin Suomi. Luultavasti parhaiten Juicen topofiliaa kuvastavat lukuisat Tampereesta kertovat kappaleet, mikä ei manserock-näkökulmasta katsoen liene yllättävää. Näihin palaan ehkä tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti