Kaljanhuuruista kantria synkille suomalaisille

Keikka-arvio. Freud, Marx, Engels ja Jung Finlandia-klubilla 16.10.2015.

Tulipa tarkastettua ensimmäistä kertaa livenä klassinen suomalainen kantribändi Freud, Marx, Engels ja Jung eli tuttavallisemmin Froikkarit. Yleisöä paikalle oli saapunut yllättävän niukasti, mutta sen ansiosta klubin tunnelma oli lähes intiimi. Ensimmäisen setin avasi hitti En koskaan mene sänkyyn, jonka tunnistettava riffi soi autenttisella soundilla. Syöpähoitoja läpikäyneen solisti Pekka Myllykosken ääni on muuttunut jos mahdollista vieläkin räkäisemmäksi ja rienaavammaksi, mutta tätä ei oikeastaan tarvitse nähdä haittana – räkäisen karkea, nasaali laulutyyli istuu bändin kantrisoundiin ja kappaleiden henkeen mainiosti.

Illan kumpaankin settiin oli koottu runsaasti alkoholin käytöstä ja sen seuraamuksista kertovia lauluja. Kantrimusiikille ominaisesti hilpeän ironisissa ja rempseissä juopottelulauluissakin onvakavampi pohjavire, esimerkiksi Vanhassa kaljapummissa: ”Mutta onnea ja rahaa on harvoin ja vähiin ne jää, jos aiot asunnon säästää tai oot vanha kaljapummi niin kuin mä.” Silti vauhdikkaampien biisien räväkän poljennon ja sattuvien sanavalintojen yhdistelmälle on vaikea olla naureskelematta.

Myös hartaampia ja synkeämpiä tunnelmia kuultiin. Herkkä Lintumies herätti pohdintoja ja Särkynytsydämisissä kitara valitti juuri niin nautinnollisen kirpeästi kuin kuuluukin. Sunnuntaiaamun kaduissa sen sijaan jokin jäi puuttumaan – pohjakomppi oli menossa hieman liian rennosti eteenpäin; albumiversion tahmea, raskas askellus riipaisee syvältä, mutta nyt jalka nousi turhan kevyesti kuvatakseen melankolisen krapula-aamun tunnelmaa, joka ”vei mut takas jonnekin, jonka kauan sitten kadotin”. Kummallista oli myös katsoa, kuinka keski-iältään keski-ikää lähentelevän yleisön edustajista muutamat pariskunnat tanssivat toisiinsa nojaillen kappaleen Kipee tahdissa. Laulussa sentään kerrotaan vaivautuneen pahoittelevasti äidille, kuinka skitsofreenikon itsehillintä on pettänyt: Jonkun muun kanssa nähty ex-kumppani on uuden parinsa kanssa haudattu naapureiden pihalle, yöllä on menty siskon huoneeseen ja koira on tapettu.

Kaiken kaikkiaan keikan tunnelma oli rento. Yleisöllä vaikutti olevan enemmän ja vähemmän kokemusta lauluissa puhutusta kaljakuppiloissa kulkemisesta, mutta käyttäytyminen pysyi asiallisena. Jonkun heilutellessa sytkäriä tosin huolestutti hieman, laukeavatko sprinklerit. Varsinaisesta lavashow´sta ei voi puhua, mutta eipä tässä kyse täysmittaisesta rock-konsertista ollutkaan. Sitä paitsi kantriin niukka lavaesiintyminen sopii ja kappaleessa Danny show koko ilmiötä tölvitään leppeän parodisesti. Osa keikan kappaleista jäi unohduksiin miltei saman tien, mutta tutut, mutkattomat, rehellisen autenttiset riffit laittoivat jalan vipattamaan mukavasti. Bändin musiikki on helppoa ja ajatuksia tuulettavaa kuultavaa. ”Ehkä elämä on vain huonoa pilaa, mutta mehän hekotetaan.”