Joulutematiikka Hectorin lauluissa

Hectorin laajaan tuotantoon ei sisälly varsinaisesti omia joululauluja, mutta viitteitä jouluun löytyy useitakin. Ajattelin nyt tarkastella niistä muutamia. Olen jättänyt huomion ulkopuolelle esim. Hectorin tulkinnan laulusta Varpunen jouluaamuna ja käännöskappaleen Joulu Finnmarkenissa.

Länsimaisen kulttuurin rappiota kritisoivassa kappaleessa Jatkuvuus (albumilta Hectorock I, 1974) todetaan seuraavaa: "Oi jatkuvuus! Yhä joulupukki nauraa hohottaa, enkä lyöntiin osaa kättäin kohottaa, katson tv:tä kuin näyteikkunaa. Juoksin joulukadun poikki, kädet nyrkkiin puristin, etsin teurastajat kaikki, heidät yksitellen kuristin..." Laulusta välittyy yksilön ahdistus ja pienuus sotien ja kaupallisuuden keskellä. Joululla on vain välinearvo kulutushyödykkeiden myynnille, eivätkä taistelut taukoa edes länsimaiden suurimman juhlan ajaksi. Joulun hyvän tahdon kärkiedustaja joulupukki ei todellisuudessa välitä maailman kärsimyksestä, koska on kuvitteellinen hahmo (tai sitten vain paha kuten maailmakin?).

Laulussa Postitoimistojuttu tarinan päähenkilö on epätoivoinen mies, joka on kaupungilla matkalla postitoimistoon ja jota ei lähestyvä joulukaan lohduta - "on joulu pian ja lunta maas ja Hector laulaa radiossa: Tuu takaisin". Kappale sisältyy albumiin Kadonneet lapset (1978), joka heijastelee 1970-luvun laman aiheuttamia syrjäytymisen tuntoja. Postitoimistojutun päähenkilön perheeseen on tulossa uusi lapsi, vaikka jo entisistäkin huolehtiminen on vaikeaa: "ja joulupukki kysyy: Onks kaikki okei? Ja lapset vastaa: On, mut faija ei. Hän on niin väsynyt..." Päähenkilö ei ole ainut, joka ei hallitse elämäänsä. Laulu nimittäin huipentuu näin: "Hän pääsee postitoimistoon, jota ryöstää joku ryhmä epätoivoinen. Hän kirjeen heittää laatikkoon ja siinä lukee: Olen osasyyllinen. Hän huutaa itku kurkussa: Mä oon okei! Mut kaiku toistaa viimeisen tavun ei, ei, ei. Hän on niin väsynyt. Sitä kirjettä mä mietin kun mä kotia meen ja toivon presidentin liittävän sen uudenvuodenpuheeseensa." Syrjäytyminen ongelmineen on siis raadollista todellisuutta juhlapyhinäkin.

Vuoden 1982 perussävyltään varsin surrealistinen Hector-albumi Hyvää yötä, bambi alkaa raidalla Mistä on kymysys?, jonka ensimmäinen säkeistö viittaa surulliseen joulusatuun Pieni tulitikkutyttö: "Mä seison luona ikkunan ja katson kylmää joulukatua. Nään visioista rankimman, tää on kuin Bunuelin satua. Kommandojoukko enkelten käy kimppuun köyhän tyttösen. Hän raapii tikun viimeisen. Sen tuuli tuimin sammuttaa. Ei tyttö tiedä mistä on kymysys." Tarinassa orpolapsi kuolee jouluyön pakkaseen. Siinä missä alkuperäisessä sadussa kuolema on lempeä, rakkaan isoäidin jälleennäkeminen, Hectorin tulkinnassa se on groteski "enkelten kommandojoukon" hyökkäys. "Bunuelin satu" viittaa surrealististen elokuvien klassikko-ohjaaja Louis Bunueliin, jonka tunnetuimpiin töihin kuuluu lyhytelokuva Andalusialainen koira.

Mistä on kymysys? -kappaleen irvokasta joulutematiikkaa kuullaan myös vuoden 1995 laulussa Pahuuden avenue, jossa "tulitikkutyttöjä kasvaa nyt joulukatujen asvalttiin. Kun se viimeinen tikku on syttynyt, heidät kerätään kompostiin." Pienet tulitikkutytöt ovat siis kertakäyttöistä joulurekvisiittaa, joka poistetaan katukuvasta joulun mentyä kuten joulukuusetkin. Kappaleista voidaan jo laulajan ironisen äänensävyn perusteella päätellä, ettei moisen välinpitämättömyyden tulisi olla yhteiskunnan taholta hyväksyttävää. Sanavalintojen lisäksi ironisuus havaitaan Pahuuden avenuen alku- ja loppusoitoista, jotka ovat sähkökitaralle dramatisoitu versio Katri Helenan tunnetuksi tekemän Joulumaa-kappaleen pehmeästä kellopelikuviosta. Hectorin "Pahuuden avenue" ei todellakaan ole mikään naiivin onnellinen joulumaa.

Hectorin sanoitukset ovat tyypillisesti yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Viittaukset jouluun ovat melko irvokkaita, mutta tulkittuina omassa asiayhteydessään ne eivät nouse niinkään itse joulun kuin itsekkyyden ja syrjäytymisen eli yhteiskunnallisten ongelmien kritiikiksi. Kysehän ei edes ole varsinaisista joululauluista. Tulkinnanvapaus jää kuulijalle (kappaleen nimeä myöten) erityisesti 1980-luvun instrumentaalikappaleessa Jouluemankenkuli, jonka saundimaailmasta puuttuvat kaikki jouluiset kliseet. Hieman inhimillistä, surumielistäkin lämpöä puolestaan voi kuulla laulussa Ensilumi tulee kuudelta (1992), jossa kertoja pohtii: "Mä en tiedä miksi vielä joulukoristeet saa minut itkemään. Ne pikku lasienkelitkin, jotka milloinkaan ei pysty lentämään." Lohdullista on tietää, ettei kukaan pysty kaikkeen.