perjantai 13. joulukuuta 2019

Yllätyksetöntä nostalgiaa


Konserttiarvio. Hexit-kiertue Tampere-talossa 10.12.1019.

Pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt Hector jättää estradit taakseen kunniakkaasti, mutta varman päälle pelaten: Hectorin asemassa olevalta artistilta olisi odottanut jäähyväiskiertueen suhteen rohkeampia irtiottoja. Nyt ohjelma perustui yli 90-prosenttisesti kolmen edellisen kiertueen antiin, ja kappaleiden sovituksetkin vaikuttivat pysyneen samoina. Uran viimeisellä lavakiertueella olisi ollut mielekästä luoda kattava retrospektiivi kautta albumituotannon, mutta lukuisat albumit ja aikakaudet jäivät täysin vaille edustusta. Esimerkiksi 2014 ilmestyneeltä Hauras-albumilta ei tällä kertaa kuultu mitään, kuten ei lukuisilta 1980-luvun albumeiltakaan. Mikä vielä omituisempaa, viime vuonna julkaistu joululevy oli unohdettu kokonaan, vaikka kiertueen ajankohta olisi ollut mitä otollisin Hectorin omille joululauluille.

Syksyllä Hector kertoi Arto Nybergin haastattelussa pyrkineensä poimimaan ohjelmaan myös aiemmin livenä esittämättömiä laulujaan. Näitä olisi saanut olla useampikin, sillä nyt mukaan olivat mahtuneet vain Olet lehdetön puu ja Velisurmaaja. Edellämainittu kuultiin hienona, tunteikkaana ja kypsyneenä tulkintana, mutta folkia ja raskasta rockia yhdistelevä Velisurmaaja lukeutui suorastaan konsertin tähtihetkiin ja harvoihin yllätyselementteihin. Tuttua ja kaiketi lähes pakon sanelemaa, joskin myös toimivaksi testattua Hector-konserttimateriaalia edustivat muun muassa Asfalttiprinssi, Kaikki tahtoo rakastaa, Mandoliinimies, Kuningatar ja Olen nielaissut kuun. Listan viimeinen virallinen laulu oli ikoninen, aavistuksen melankolinen Lumi teki enkelin eteiseen. Encore-kappaleen suhteen mielikuvitus oli loppunut kesken, sillä Yhtenä iltana kuultiin illan viimeisenä myös kahden vuoden takaisella kiertueella. Sama oli myös lauluun Kuunnellaan vain taivasta (uusin laulu koko konsertissa muuten, yksi harvoista vuosituhannella ilmestyneistä) ympätty vitsi, jossa kohdassa ”onko kaikki hyvin USA?” bändi piti kenraalitauon, kun taustakankaalle heijastettiin Donald Trumpin kuva – oivallus, joka nauratti enemmän ensimmäisellä kerralla vuonna 2017.

Tietyt tekniset kömmähdyksetkin häiritsivät Tampere-talon konserttielämystä joissain määrin. Äänentoiston ja balanssien kanssa ilmeni ongelmia, jotka aiheeseen perehtymätönkin huomasi. Ulkomusiikillisista tekijöistä mainittakoon lavan taustalla näytetty videomateriaali, joka kärsi siitä, ettei valkokangas ollut yhtenäinen kuten aiemmilla stadion-kiertueilla, vaan jaettu kolmeen erilliseen osaan. Tällä kertaa lavaa ei myöskään kuvattu reaaliajassa niin, että artistin ja bändin olisi voinut nähdä lähikuvassa isolla kankaalla.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli siis Hectorin edellisiin kiertueisiin verrattuna latteampi. Hector-fanille on kova paikka myöntää, ettei suosikin konsertti ollutkaan häikäisevä, suurenmoinen spektaakkeli, vaan ihan vain mukava keikka. Varsinkin, kun seuraavaa ei ehkä tulekaan enää. Totuus on kuitenkin, että Hexit-kiertueen ohjelma oli valtaosiltaan viimeisten viiden vuoden kiertueista koottu copy-paste–kollaasi. Hectorin edellisiin kiertueisiin sisältynyt huikea, värähdyttävä Vanhan kirkon puisto komeine instumentaaliosioineen oli nyt jätetty pois, mikä tuotti pettymyksen allekirjoittaneelle. Vahva tulkinta Herra Mirandoksesta Esa Kotilaisen nostalgisine syntetisaattorisaundeineen lohdutti sentään hieman.

Ei voi sanoa, että konserttikokemus olisi huono ollut. Se olisi vain kaivannut sitä jotain vaikeasti määriteltävää imua ja flow-tilaa, jota edelliset kiertueet tarjosivat. Vanhat tutut kiertueklassikot irtosivat varmalla ja vakaalla otteella, eikä uran alkuvaiheen suurissa hiteissä toki mitään vikaa ole, mutta jäähyväiskiertueella olisi voinut mennä vielä astetta pidemmälle viime vuosiin verrattuna ja repäistä rohkeasti myös vähemmälle huomiolle jääneitä tai kauemmas takavuosien kiertueille unohdettuja lauluja vielä kerran päivänvaloon. Myös taustakankaalle heijastetun kuva- ja videomateriaalin suhteen olisi kaivannut omaperäisempää ja kunnianhimoisempaa otetta. Nyt tarjolla ei ollut juuri mitään yllättävää, vaan kokonaisuus oli harmillisen ennalta-arvattava.