Tulipa kotiuduttua Lieksan Vaskiviikolta kymmenettä kertaa.
Suomen suurin vaskimusiikkifestivaali järjestettiin Pohjois-Karjalan perukoilla
jo 36. kerran. Vaan mikä vetää tuhansia kävijöitä pieneen kaupunkiin vuoden
toisensa perään? Monipuolinen kurssi- ja konserttitarjonta, kansainvälisyys,
oheistapahtumat ja eksotiikka lienevät ainakin osasyitä, mutta ehkä vahvin
vetovoimatekijä on vaskisoiton henki. Kulttuurin sirpaloitumisen ja
sähköistymisen aikakaudella välittömyys, spontaanius ja aidot kohtaamiset samanhenkisten
ihmisten kanssa tuovat tervetullutta vaihtelua tietokoneruudun tuijottamiselle
ja fyysisille etäisyyksille.
Vaskiviikon aikana on soveliasta ja jopa suotavaa
avata keskustelu tuntemattoman kanssa. Sitä saattaa löytää itsensä esimerkiksi
kahvittelemasta katuteltassa kaupunginjohtajan kanssa, töräyttämästä
huipputrumpetistin soitinta öisissä jameissa tai komentamasta kapellimestaria
nostamaan takamustaan, koska oma eväsrinkeli jäi alle. Pikkukaupungin kaduilla
tulee vuosi vuodelta yhä enemmän vanhoja tuttuja vastaan ja jokaisen vaskiviikon
lopulla tuntemattomia on taas monta vähemmän.
Ikä, taidot, sosioekonominen asema, kansallisuus, sukupuoli
ja monet muut arkielämän hierarkiaa määrittävät tekijät menettävät
merkityksensä vaskikansan keskuudessa – innostunut asenne vaskisoittoa kohtaan
ratkaisee, olipa sitten kuulija tai soittaja. Kynnys on matalalla, sillä
joukkoon pääsemiseksi tarvitaan vain soitin – oli se sitten oma tai lainattu –
ja halu oppia sitä soittamaan. Muu opetetaan kyllä. Uudet tulokkaat toivotetaan
tervetulleiksi ja konkarit jakavat tietojaan mahdollisuuksiensa rajoissa.
Virheistä ei rangaista. Komeaa soundia tavoitellaan, mutta sitä ei tehdä
hauskuuden kustannuksella. Tärkeintä on nauttia musiikista yhdessä.
Aikuisiällä aloittaneita harrastajia on vaskipiireissä paljon,
joten ikä ja kokemus eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Tämä on pikemmin
rikkaus kuin puute: Sukupolvien välille ei muodostu kuilua samalla tavoin kuin
monella muulla elämänalueella, koska kaikki lähtevät samalta viivalta
aloitusiästä huolimatta. Koskaan ei ole liian vanha vaskisoittajaksi, jos
soitin vain pysyy käsissä ja naamalihakset ja etuhampaat kestävät. Se, mikä
ihmisen alkujaan saa haluamaan ”totiseksi torvensoittajaksi”, on arvoitus
erityisesti myöhemmällä iällä aloittaneiden suhteen. Toiset vaskimuusikot ja
puhdas sattuma lienevät merkittävimpiä syitä. Vaski-ihmisten aitous, ystävällisyys ja huumorintaju puolestaan takaavat, että harrastuksen vetovoima säilyy halki vuosien ja elämäntilanteiden muutosten.
Jokin messingistä tehdyn instrumentin soittamisessa siis yhdistää. Vaskihenki ei ole myytti tai salaisuus, mutta arvoitus se pohjimmiltaan
on. Sitä ei voi selittää, se täytyy kokea. Onneksi sen kokeminen on mahdollista
kaikille avomielisille. Vaskisoittajien yhteishengessä ei ole kyse edes saman
soittimen haltijoiden muodostamista blokeista, vaan yhteisössä trumpetistit
kaveeraavat tuubistien kanssa siinä missä käyrätorvistit pasunistien. Porukassa
musiikkia tehdään toisinaan vakavallakin otteella, mutta markkinoilla ei anneta
toisten itkeä: Hätätilanteessa musiikki-ihmiset auttavat toisiaan pyyteettömästi
missä vain kykenevät. Samaan suuntaan menevän kyytiin pääsee, muualta tulleille
tarjotaan yösija, illaksi löytyy lapsenvahti ja ujostelevalle aloittelijalle
annetaan opastusta vaikka kädestä pitäen. Länsimaisessa nykykulttuurissa
vastaavaa yhteisöllisyyttä saa hakea. Tahtoo se usein vuoden mittaan unohtua
allekirjoittaneeltakin. Silti ison vaskiporukan kokoontuessa musiikin äärelle
jaksaa jälleen uskoa ihmisiin. Jos maailmassa olisi enemmän vaskisoittajia,
kukaan ei lähtisi soitellen sotaan, soittaisi vain.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä lähimpään soittokuntaan,
musiikkiopistoon tai vaskisoittajaan! Mukaan mahtuu aina uusia musiikinystäviä.
Käsite ”totinen torvensoittaja” on useimpien kohdalla paradoksi (vrt. esim.
puuton metsä, raitis juoppo). Valitse torvesi (niitä voi myös vuokrata) ja
liity porukkaan, jossa musisoidaan suut messingillä!
